Elsi liikkeellä

Perjantai  8.6.2018 - Sunnuntai 10.6.2018Keskustan puoluekokous

Ajankohtaista

MEP viikkokirje

Share |
20.04.2018

Elsin viikkokirje 20.4.2018



Tervehdys Strasbourgista!



Kokoonnuimme tällä viikolla Strasbourgin täysistuntoon, jossa käsittelimme mm. kiertotalouspakettia, kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteita sekä luomutuotannon uusia sääntöjä.

Täysistunnossa kävimme EU:n tulevaisuutta koskevan keskustelun Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa. Ranskan presidentti oli neljäs EU:n päämies, joka keskusteli Euroopan tulevaisuudesta meppien sekä Euroopan komission puheenjohtajan kanssa.

Puheessaan Macron pyrki puhaltamaan uudistusmielisyyttä meihin Euroopan parlamentin jäseniin. Hän keskittyi puolustamaan demokratiaa voimallisin sanankääntein. Hän totesi, ettei halua kuulua unissakävelijöiden sukupolveen, joka ei halua puolustaa demokratiaa. Macron korosti puheessaan myös sitä, että Euroopan on oltava vahvempi toimija kansainvälisillä areenoilla.

Tällä viikolla Euroopan parlamentti hyväksyi LULUCF - asetuksen lopullisessa muodossaan luvuin 579 - 79. Pitkien vääntöjen jälkeen voi sanoa, että lopputulos on hyvä Suomen kannalta.

Alkuperäinen esitys oli laskentaperiaatteiden vuoksi epäreilu Suomelle, sillä sen mukaan suomalaismetsien käyttöä oltaisiin rajoitettu, vaikka olemme Euroopan metsäisin maa ja hoidamme metsätalouttamme kestävällä tavalla. Onneksi tähän asetukseen saatiin tehtyä tarvittavat muutokset, jotka ovat tärkeitä mm. suomalaiselle metsä- ja biotaloudelle. Aktiivinen vaikuttamistyö tuotti toivotun tuloksen. 

Luomutuotannon osalta äänestin uutta lainsäädäntöä vastaan, sillä se sisälsi merkittävän ongelman. Uuden lainsäädännön mukaan vain maaperässä kiinni kasvaneet tuotteet katsotaan luomuksi. Tämä lähestymistapa pysäyttää luomutuotannon kasvihuoneissa meillä pohjoisessa, sillä tunnetusti maaperä on jäässä suuren osan vuodesta ja siksi käytetään kasvualustoja. Suomen, Ruotsin ja Tanskan luomutilat saivat kuitenkin poikkeuksen, jonka perusteella olemassa olevat luomukasvihuoneet saavat jatkaa kasvatusalustojen käyttöä seuraavan kymmenen vuoden ajan. Tämä oli niin sanotusti laiha lohtu, sillä tämä pysäyttää kaikki tulevaisuuden investoinnit kasvihuoneluomun tuotannolle Suomessa. Uusi lainsäädäntö kuitenkin tulee, ja se sisältää mm.  riskiperusteiset tarkastukset tuotantoketjun kaikkiin vaiheisiin, uudet säännöt luomutuotteiden epäpuhtauksille sekä vaatii kaikkien tuontituotteiden noudattaa EU-standardeja.

Tällä viikolla uutisoitiin maidon tuottajahinnan laskusta. Taustalla on vaikuttanut mm. maitomarkkinoiden vapautuminen, jonka myötä tuotanto on kasvanut selvästi EU:n isoissa maitomaissa, kuten Ranskassa ja Saksassa. Aktiivinen ote ratkaisujen hakemiseen on nyt enemmän kuin tarpeen. 

On selvää, että maitomarkkinat tarvitsevat tehokkaammat riskihallintamekanismit. Toisin sanoen tuottajien on saatava nykyistä paremmin korvausta joutuessaan taloudelliseen ahdinkoon yllättävän markkinaheilahtelun vuoksi. Lisäksi tarvitaan uusia ratkaisuja, joilla vältetään maitomarkkinoiden ylikuumentuminen. 

Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnan jäsenet ovat tulossa toukokuussa vieraakseni Suomeen. Aion ottaa heidän kanssa puheeksi myös maitomarkkinoiden tilanteen.

Tapaan tänä iltana maaseutunuoria Kuopiossa. Tilaisuuden jälkeen matkaan Lahteen, jossa on viikonlopun kestävä Keskustan puoluevaltuuston kokous. Luvassa on mielenkiintoinen kokous, sillä paikalla ovat myös Keskustan puoluejohtoon pyrkivät. Odotan mielenkiinnolla ehdokkaiden välisiä keskusteluja. 

Aurinkoa viikonloppuun!



Ystävällisin terveisin,

Elsi

18.05.2018MEP viikkokirje
17.05.2018Elsi Katainen neuvottelemaan elintarvikeketjun EU - lainsäädäntöä
11.05.2018MEP viikkokirje
11.05.2018MEP Elsi Katainen: Suomalaisen maaseudun ja EU:n vuoropuhelua entisestään tiivistettävä
11.05.2018EU-tukien kohtalo ratkeaa lainsäädäntöneuvotteluissa - leikkausesitysten vaikutuksia maatalouteen ei pidä vähätellä
04.05.2018MEP viikkokirje
03.05.2018Keskustan Katainen ihmettelee Kokoomuksen Kataisen maataloustukipuheita
30.04.2018MEP Elsi Kataisen vappupuhe
27.04.2018MEP viikkokirje
21.04.2018Suomalaisen maidon kivinen tie

Siirry arkistoon »